maanantai 17. marraskuuta 2014

Mä muistan kun pidin parikymppisenä itteeni fiksuna ja kokeneena kun olin nähny elämän kurjaakin puolta ja kerran joku kaveri sano että ikä tuo sen oikeanlaisen "älykkyyden", taisin suuttua jopa siitä kommentista ja ajattelin että mua vähäteltiin tai jotain sen suuntaista, mutta nyt lähes 32-vuotiaana voin sanoa että oikeassahan hän oli. Vaikka oisit ollu ikäsi laitoksissa, kohdeltu kaltoin ja kokenu vääryyttä enemmän ku juutalaiset ikinä, niin silti, ikä se on mikä tuo sellasen tietynlaisen viisauden ja ja elämänkokemuksen, se että kokee paljon asioita ei tarkoita sitä että niihin osaa suhtautua fiksulla, aikuisella tavalla. Jos sä olet kokenu kauheita, ei sun tartte korostaa sitä mitenkään. Ei rankka elämä ole leuhkimisen arvoinen asia. Toki kokemukset kasvattaa ja koulii ihmisestä tietynlaisen mutta oon huomannu että tietyn ikäiset suhtautuu niihin niin eri tavalla ja puhuu niistä asioista eri tavalla. Jos vertaan 23- ja 33-vuotiasta kaveria niin ero on aika iso henkisellä puolella. Vaikuttaa siihen tietenki ihmisen luonnekkin ja mahdolliset neurologiset poikkeavuudet esim. adhd. Mutta ajattelutapa silti muuttuu ihmisellä jollai tapaa ja villikin ihminen saa tyyneyden, tai oikeestaan tasapainon elämäänsä, ei oo tarvetta uhota kaikesta, kaikille. Osaa ajatella asioita laajasti. Kykenee ajattelemaan niin että miten joku muu ajattelee/ajattelisi jonkun asian ja oppii havainnoimaan ympärillä olevia ihmisiä oikealla tavalla. Oppii aistimaan ihmisten energiat. Käyttää päätään.
Itsehän oon impulsiivinen, kyllä, enkä oikeasti aina vaan ehdi ajatella joissain tilanteissa mitään, kun jo tapahtuu, mutta mä en ole impulsiivinen koko aikaa, vieläkin nykyään mä oon tehny tyhmiä juttuja. Minussakin on vikoja, ominaisuuksia ja ehkäpä jotain puutteitakin psykologisella tasolla, jotka tekee minusta minut, ainutlaatuisena, mutta silti ne asiat ei ole estänyt mua kasvamasta muuten ihmisenä. Nimenomaan ihmisenä. Eikä ketään muutakaan, ei ainakaan pitäisi. Eikä meidän kenenkään kaikkia ja kaikkea tarvitse sietää. On eri asia miellyttää kuin että kykenisi ajattelemaan asioita muiden kantilta. Siinä vaiheessa kun oppii erottamaan asioita toisistaan, kykenee asioihin niin ettei mikään teko tai tekemättä jättäminen oo pois toisesta asiasta, löytää sellasen ihanan kivan pikku harmonian elämäänsä, ja on ennen kaikkea tyytyväinen itseensä, niin pärjää muidenkin kanssa. Mutta kaikki kypsyminen aikanaan, eikä tartte nuorempien ihmisten vetää herneitä nenukkiin...tää vaan on fakta. Jonka koin itsekkin.